Tätä ensimmäistä kirjoitusta rapustaessani seuraan toisella silmällä YLE:n sosiaaliporno-ohjelma Futisvanhempia. Ehkä meno kentän rajojen ulkopuolella on joillakin vanhemmilla, huoltajilla tai kasvattajilla ollut liian rajua. Kaikesta huolimatta tänä itsekeskeisyyden, selfien ja oman erinomaisuuden (kehun) aikakautena jalkapallon ja sen elämänkaaren ympäröivä kulttuuri ja henki on tunkeutunut mielenvikaisuudessaan uudelle tasolla (muilla yhteiskunnan osa-alueilla) täällä Suomessa. Kaiketi jokaisen on vaalittava ja ansaittava huomiota oli kyse sitten blogista, Youtube-kikkavideoista tai kenkämainoksista. Mielenkiinto, havainnot ja bisnes on suurta peliä, koska jokaisella on jotain sanottavaa.
Suomella ei mene tällä hetkellä kansainvälisellä tasolla verrattuna kauhean mairittelevasti. Toisaalta edessä on seuraavat MM-karsinnat, joissa maalla on mahdollisuus näyttää taas kyntensä. Hans Backen valmennuskausi huuhkajissa ei ole alkanut hurraahuudoin, päinvastoin turpaan on tullut ja lujaa. Koko Suomen futiksen alennustila on harmittava tosiasia. Muu maailma kuten muillakin elämän osa-alueilla tuntuu karkaavan ulottumattomiin (lukuunottamatta jääkiekkoa ja salibandya). Naisjalkapallossa tilanteemme on kuitenkin arvioni mukaan hieman paranemassa, kunnes muu maailma ryhdistäytyy ja ajaa ohi seuraavan kymmenen vuoden aikana. Jotain hyvää ellei jotain pahaakin. Naisfutiksen menestys ei kuitenkaan valitettavasti riitä nostamaan jalkapallon kokonaiskuvaa maassamme nousuun. Harjoitusolosuhteet ja -harjoittelu paranevat, mutta muu maailmaa syystä tai toisesta on muutaman askeleen edellä. Kansainvälisellä tasolla miehissä maamme häviää niin yksilö- kuin joukkuetasolla. Olemme hitaampia, vähemmän taitavia ja kestäviä, eikä joukkuepelimme taktisine osaamiseen riitä kuromaan näitä puutteita umpeen, kun taas moni muu maa pystyy joukkuepelillä nostamaan tasoaan huimasti.
Veikkausliigakaan ei ole tasoltaan huima, eivätkä monet ponnistelut esim. tv-näkyvyyden ja laadun parantamiseksi ole tuottaneet hedelmää. Kasuaali katsoja, jonkaliseksi itseni tunnen, ei koe edes satunnaista vetoa vierailla kotikaupunkinsa otteluissa muuta kuin europelien karsinnoissa ihailemassa ulkomaista taitoa. Siinä missä naisfutiksessa liigan tasoerot nakertavat mielekkyyttä seurata otteluita, miehissä lähinnä taito- ja pelikäsityksen (joukkuepeli) puutteet rapistavat viihdyttävyyttä. Kotimaisten pelaajien taitotaso paranee pikkuhiljaa, mutta vetovoima ei kasva samalla kun ulkomailla taso nousee entistä nopeammin ja tv-lähetysten teräväpiirto ja lukuisat kamerat tuovat toiminnan kotikatsomoihin vaivattomammin. Globalisaatiota tämäkin.
Blogin nimi Suomi sakkaa (japaniksi
サッカー sakkaa eli soccer) tarkoittaa siis Suomi soccer. Pieni sanaleikki siis. Blogia tyhjennetään lähinnä omaksi huvikseni sekä ajankuluksi.
